Karkkilan Reserviläiset Ry
Karkkilan reserviläiset ry. perustettiin vuonna 1958, aluksi aliupseerijärjestönä, mutta nykyisin yhdistykseen voivat liittyä kaikki täysi-ikäiset Suomen kansalaiset. Tällä hetkellä meitä on noin 110 jäsentä.
Karkkilan reserviläiset on hyvin aktiivinen yhdistys varsinkin sotaveteraanien avustamisessa, joka meille Karkkilassa on erityisen tärkeällä sijalla. Soppatykki on kerännyt vuosien varrella paljon avustusta veteraaneille. Olemme saaneet myös tunnustusta reserviläisten aktiivisesta ampumatoiminnassa.
Sivujen kautta pääset tutustumaan tarkemmin toimihenkilöihimme, toimintaamme, sekä voit tiedustella lisätietoja yhdistyksen toiminnasta esimerkiksi sähköpostin välityksellä.
Tervetuloa mukaan mukavaan porukkaan.
Perustettu 1958.
Karkkilan reserviläiset on
ollut aktiivinen toimia
uudellamaalla, ja etenkin
saanut tunnustusta veteraanitoiminnastaan.
Ampumaharrastuksemme, ja sen edistäminen on myös saanut tunnustusta. Tervetuloa mukaan toimintaan.
Linkkejä
Lajiesittelyt
Reserviläisurheiluliiton (RESUL) alaiset lajit on esitelty RESUL:n lajiesittelysivulla.